Tilaustyö: Zombie

Joskus siitä on hyötyä, että joku perheenjäsen harrastaa larppaamista. Tämän sai huomata rakas siskoni Emmi, joka tarvitsi lukionsa "100 päivää" -tapahtumaan jonkinlaisen teemapukeutumisen. ("100 päivää" on Hervannan lukion abiturienttien juhla, jota vietetään sen kunniaksi, että lukuloman alkuun on aikaa enää 100 koulupäivää. Juhlassa höynäytetään nuorempia opiskelijoita ja pukeudutaan jonkin tietyn teeman mukaisesti.) Emmin vuosikurssi oli valinnut teemakseen kauhun. Ihmiset olivat aikeissa pukeutua noidiksi, vampyyreiksi, haamuiksi ja muiksi möröiksi.

Emmi halusi pukeutua zombiksi. Kainosti hän kysyi, josko voisin hiukan auttaa häntä tässä operaatiossa. Itselleni tehtävä oli varsin mieleinen: saisin periaatteessa suunnitella ja toteuttaa yhdenlaisen "proppauksen". Teimme yhdessä suunnitelman siitä, mitä halusimme ja ryhdyimme toimeen.

Suurin osa tarvitsemistani tarvikkeista löytyi minulta jo ennestään: toimiessani taannoisen elokuvaprojektimme ruhjevastaavana olin oppinut, että ihan jo tavallisilla perusmeikeilläkin saa oikein käytettyinä hyvin upeaa jälkeä. Ainoastaan harmaan ja vihreän ihomaalin ostin uutena tätä operaatiota varten. Tärkeä hankinta oli myös valkoinen, iso miesten T-paita, jonka leikkelin, revin ja töhrin. (Vietin hauskan hetken kerrostalomme ympäristössä, kun hinkkasin valkoista paitaa multaan ja sammaleeseen kalliossa. Saivatpahan naapuritkin jotain viihdettä elämäänsä.)

Oikealla on kuva Emmistä tuunattu, resuinen paita päällä ja hiukset pystyyn tupeerattuna. (Lakkaa kului paljon.) Menin 100 päivää -aamuna käymään Hervannan lukiolla maskeeraustarvikkeet mukanani ennen kuin minun täytyi jatkaa matkaa Tampereen ammattikorkeakouluun omille tunnilleni. Muu Hervanta ei olisi ehkä ymmärtänyt, jos Emmi olisi kuljenut puolen kilometrin matkan vihreän harmaana, ruhjeisena ja hiukset pystyssä, joten katsoimme parhaimmaksi, että Emmi laittautuisi vasta koululla. Koulun vessassa sitten työstimme Emmin juhlaeleganssia.

Meikkisienellä tuputin iholle ensin pohjaksi vaaleanharmaata ihomaalia kevyen kerroksen. Sudin väriä kasvoille, kaulaan, niskaan ja käsiin. Olin valinnut vesiliukoiset värit, sillä arvelin Emmin arvostavan valintaa viimeistään puhdistusvaiheessa (rasvavärit tuppaavat jämähtämään iholle). Harmaan kerroksen jälkeen vaihdon värin vihreään ja tuputtelin sitä sinne tänne luomaan vaikutelmaa maan alla aikaansa viettäneestä kaverista. Pitihän sitä nyt hiukan olla sammalta, ruohoa tai hometta pinnassa. (Maalista tuhriintuneet käteni pyyhin tahdikkaasti Emmin yllä olleeseen paitaan. Pitihän siihenkin saada samaa väriä kuin iholle.) Silmien alueelle sudin tumman harmaata - tai oikeastaan lähes mustaa - luomiväriä

Sitten seurasivatkin oman erikoisalani taidonnäytteet: ruhjeet. Tumman punaisella huulipunalla, mustalla nestemmäisellä eye-linerilla, peitepuikolla ja väärän värisellä poskipunalla loihdittiin erilaisia haavoja, ruhjeita ja mustelmia. Jotta kokonaisuus olisi mukavan aneeminen, jätin kulmakarvat käsittelemättä. Niitä tummentamalla kokonaisuus olisi ollut turhan tuima. Oli siinä kieltämättä hauskaa työskennellä, kun Emmin koulukavereita seisoi vieressä laittautumassa ja samalla ihastelivat, kun perustarvikkeilla sai aikaiseksi moista kauheutta.

Sitten enää jalkaan mustat, revityt sukkahousut ja menoksi! Hiivin kurkistamaan ennen lähtöäni vielä porukan menoa koulun yläkerrassa, ja hauskaltahan se vaikutti.

Emmi oli kuulemma saanut koulussa kavereiltaan hyvää palautetta ulkonäöstään ja muutenkin päivä oli kuulemma ollut hauska. Kieltämättä Emmi oli vaikuttava näky ja olin työni jäljestä varsin ylpeä.

Abiturienttien innosta ja riehumisesta tuli aivan mieleen omat 100 päivää -juhlat... (Niissä riehuin raskaasti aseistettuna merirosvona - varustukseen kuului pistooli, miekka ja totta kai pitkä nahkaruoska.)

Nyt odottelen, että keksisin jotain käyttöä harmaalle ja vihreälle ihomaalille. Niitä on vielä varsin reilusti... No, eiköhän larppaaja jotain keksi. Voin vaikka tarjota örkeille tai muille friikeille maskeerauspalvelua ennen pelejä.

Vielä loppuun mainittakoon, että Emmi on oikeasti suloinen ja nätti ihminen. Jos meidän perheessä on jaettu hyviä geenejä, niin niistä kiistatta suurin osa on mennyt Emmille. Emmin muuttaminen rumaksi zombiksi oli haaste.

Kuvat saa tarvittaessa isommiksi klikkaamalla niitä.

Blogimerkintään ja kuvien julkaisuun on kysytty lupa Emmiltä itseltään. Kuvat ovat tuttuun tapaan omaa tuotantoani.

Vihdoin palaan blogin pariin

Olen potenut jo kuukausia morkkista siitä, että en ole löytänyt aikaa/inspiraatiota/viitseliäisyyttä kirjoittaa tähän blogiin. Materiaalia kyllä olisi kolmen pelin verran tullut lisää tässä muutaman kirjoittamattoman kuukauden aikana tullut, mutta tässä on ollut elämässä kova melske ja vilinä. Oma peli Opera School of Arts II työllisti loppukesästä ja samalla aloitin opiskelun ammattikorkeakoulussa. (Ehei, ei minusta sentään insinööriä tule, vaan tradenomi.) Elokuun puolivälin seutu oli kiireistä aikaa: kahdeksan vuorokauden sisään mahtui kolme peliä - joista yksi oli oma - ja siinä kahden viikonlopun välille vielä opiskelun aloittaminen uudessa koulussa. En aio enää jatkossa kokeilla moista cocktailia, se oli hiukan liikaa jaksamiselleni. Hengissä kuitenkin selvisin.

Viimeisin merkintäni näkyi käsittelevän Duopoli-larppia ja sitä edeltävää angstia kesäkuun loppupuolella. Peli sujui loppujen lopuksi mukavasti, vaikkakin hiukan vieroksuin julkisella paikalla pelaamista. (Peli järjestettiin Tampereen keskustassa.) Pelasimme Idan kanssa identtisiä kaksosia ja olimme sen mukaisesti proppautuneetkin samanlaisesti hiuksia myöten, joten käänsimme jonkin verran katseita - varsinkin juostessamme pitkin Hämeenpuistoa ja katuja. Huomasin, että pelaan rohkeammin silloin, kun ympärillä ei ole "siviilejä" töllistelemässä. Basil Hiirenä Turun keskustassa juoksenteleminen ei tuntunut vaikealta, sillä silloin kaikki ympärillä olevat ihmiset näkivät heti, että kyseessä oli jokin "esitys". (Noh, antaa niiden luulla ainakin niin.) Duopolissa olin proppautunut periaatteessa tavallisen (ja omasta tyylistäni poikkeavan) kaduntallaajan tavoin, joka sitten käyttäytyi hiukan omituisesti.

Kelmipeliin mukaan varapelaajana - "Pelaat Harry Potteria..." "Siis Harrya itseään?" "Niin." "Oho."

Jep, kuten otsikko antaa ymmärtää, päädyin elokuun puolessa välissä pelaamaan Kelmipeli 3/4 - Rest in Peace -larppiin itseään Harry Potteria. Alkoipa Potter-genren pelaamiseni ainakin keskeisellä hahmolla. (Tosin Rest in Peace oli sen verran pieni peli, että siinä varsin moni hahmo oli suhteellisen keskeinen.) Peli oli jatkoa aiemmin pelatulle pelille, jossa Harryllä oli ollut toinen pelaaja. (Harryn entinen pelaaja oli mukana myös tässä pelissä, mutta eri hahmolla. Edellinen peli oli vielä kuulemma ollut hahmon kannalta varsin myrskyisä ja dramaattinen, joten paineet kasvoivat omalla kohdallani koviksi.)

Peli sijoittui muistaakseni Harryn viidennen ja kuudennen kouluvuoden välille. Pelin todellisuus poikkesi myös hieman kirjoista joissakin kohdissa: esimerkiksi Bellatrix Musta oli Cho Changin äiti ja naimisissa Wang Changin kanssa. Lisäksi Harryn vanhemmat olivat edelleen elossa ja Neville oli "poika joka elää". Toki Harry oli maineikkaan velhoperheen poikana ja loistavana huispaajana tunnettu nuori, eikä siten ihan tuntematon tyyppi.

Pelin idea oli viettää Wang Changin (Cho Changin isän ja Bellatrixin aviomiehen) hautajaisia. Cho oli myös Harryn tyttöystävä. Ainut pieni mutka matkassa oli se, että edellisessä pelissä oli paljastunut, että Harry ja Cho olivat sisarpuolia keskenään. (James Potterilla ja Bellatrixilla oli onnettomien sattumien kautta vahingossa ollut taannoin hyvin kiihkeä yö, jonka seurauksena Bellatrix oli tietenkin tullut raskaaksi.) Harry tiesi tämän faktan, mutta rakastunut mieli vei voiton järjestä ja pelissä Harry sitten keksi kosia Chota asiaa hetken mietittyään. Pelissä sain tuon kosinnan lisäksi kokea hautajaistunnelmaa (jonka Harry kyllä osittain skippasi napostelemalla pitopöydän antimia muistopuheiden aikana), syvällisiä isä ja poika -keskusteluja sekä nähdä skenaarion, jota Potter-kirjoissa ei ole tarjolla: Pottereiden perheonni. Oli offissa hyvin liikuttavaa pelata tilannetta, jossa Lily, James ja Harry istuvat onnellisina huvilan rappusilla pimeässä yössä huokuen perheenjäsenten välistä rakkautta ja lämmintä tunnelmaa.

Ennen peliä meillä oli hauskaa myös siksi, että proppauduttuamme huomasimme, että minä ja Jamesin pelaaja näytämme pelottavan samannäköisiltä. Molemmilla oli samanlaiset tuuheat, mustat hiukset (itselläni tosin peruukin avulla, Jamesin hiukset olivat omat). Tummat puvut korostivat hauskasti vaatteidenkin kautta yhdennäköisyyttä. Silmälasit jäivät minulta puuttumaan, sillä en löytänyt sopivia laseja ilman vahvuuksia/hyvin pienillä vahvuuksilla. Sovin ennen peliä pelinjohdon kanssa, että trenditietoisena nuorena Harry käyttää toisinaan piilolinssejä... Oikealla oleva kuva on otettu ennen peliä, ja siinä esitellään Pottereiden mieskomeutta. (Jamesilla on musta silmälappu sen vuoksi, että hän menetti silmänsä muutamaa päivää aikaisemmin taistelussa kuolonsyöjiä vastaan. Samaisessa taistelussa Wang Chang sai surmansa - ja paljastui kuolonsyöjäksi. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen...)

Peli oli mukava ja hautajaistunnelmasta huolimatta hauskakin, ja sain Harryna kokea kaikkea vinkeää (mm. erotin pelin aikana useaan otteeseen kaksi toisiansa nylkyttävää koitaa toisistaan - molemmat koirat olivat vielä uroksia, eikä toinen oikein tykännyt toisen astumisyrityksistä). Toki koko Chon kosinta oli yksi pelin kohokohdista. Sen toteutin ilman mitään pelinjohdolta saatua virikettä. Ajattelin itsekseni kehittää jotain mukavan repäisevää peliin, ja mikäs siinä olisikaan ollut parempaa kuin kosia kasvatti-isänsä menettänyttä ja murheen murtamaa Cho'ta ihan vain sen vuoksi, että tyttöparan elämässä olisi jotain pysyvää. Ja totta kai Harry Cho'ta rakastikin...

Proppautumiseni pelissä oli melko simppeli: musta peruukki sekä tumma puku (oikeasti kyseessä oli musta bleiserini, jota käytin tumman puvun hyvin tyköistuvana takkina), musta kravatti ja kauluspaita, sekä tietysti taikasauva (jonka tein aikanaan seitsemännen Potter-kirjan jonotusta varten). Peruukkia lukuunottamatta kaikki tarvittavat propit löytyivätkin jo itseltäni ennestään.

Jatkan menneiden pelien läpikäyntä seuraavalla kerralla. Nyt täytyy lähteä synttärikemuihin Pohjanmaalle.

Pre-Game Angst

Vuorokautta ennen Duopoli-larppia on iskenyt ihan tajuton ketutus. Ei niinkään sen takia, etten odottaisi peliä innoissani, vaan sen takia, että mikään ei suju. Pitää ehtiä käymään töissä, kellosta loppui paristot eikä koruliikkeissä saada kelloani auki, proppi hajoaa käsiin ilman syytä, sisko vie pelipäiväksi kameran (enkä siten saa omia kuvia pelistä, eikä sisko edes ehkä käytä kameraa, arvaan ma), työtuoli hajosi alta, väsyttää ja huominen huolettaa. Tämä on kai sitten sitä kuuluisaa pre-game angstia.

PGA:han liittyen poden tällä hetkellä myös suurta maailmantuskaa orpojen, kerjäläisten, ilmastonmuutoksen ja 1500-luvulla teloitettujen syyttömien ihmisten vuoksi. Älkää kysykö miksi. Tätä ei voi edes menkoilla selittää.

Huomenna menen töihin klo 08:30, eli herätys on viimeistään 07:30 (ja lauantaiaamuna!). Pääsen töistä klo 13:30 ja matkaan sieltä suoraan keskustaan, jossa pelin briiffit alkavat klo 15:00. Tässä välissä haaveilen käyväni kellosepällä ja ehkä syövänikin jotain, jotten ihan kuukahtaisi. Vaikka voihan sitä toki syödä in-gamessakin. Tätä menoa jatkuu sitten varmaan loppupäivä iltaan asti. Peli päättyy viimeistään klo 23:00. Siihen vielä briiffit loppuun ja mahdollinen after-game. Kotiin päästyäni olen taatusti maanisessa tilassa. Olen nukkumassa hyvällä tuurilla ehkä ennen aamua.

Arvatkaapas mitä? Menen sunnuntaina töihin klo 12:00. Jippijaijei. Hyvä keino hoitaa post-game depressiota.

Painun tästä angstaamasta kasaamaan huomista varten tavaroita.

Valmistautumista Duopoliin

Tänään tuli viimein profiilit Duopoliin, Tampereella järjestettävään palkkamurhaaja- ja mafialarppiin. Yllättäen hahmoni (ja Idankin hahmo, kaksoissiskoni) oli vaihtanut sukupuolta. Alunperin meidän piti olla kaksospojat Zeeta ja Eeta, mutta nyt olemmekin kaksostytöt - joskin poikamaiset. Soittelin pelinjohdolle ja sain varmistuksen tilanteeseen: kaikki oli kunnossa ja he olivat vain ajatelleet, että tytöt olisivat meille helpommat propattavat. Kieltämättä ainakin yksi ongelma poistui: bindeissä hilluminen keskellä Tampereen keskustaa oli hiukan arveluttanut. Jo Turussa olin ollut Basilia pelatessani aika ahdingossa, kun marssimme keskustasta pelipaikallemme parisen kilometriä. Siinä bindit jo ahdistivat hiukan.

Saatuamme profiilit painuimme Idan kanssa keskustaan tekemään proppiostoksia. Tämä vaati käyntiä Sokoksella (Ida osti paidat hahmolle - ja kai niille tulee jälkikäteen muutakin käyttöä?), Punanaamiossa (ostettiin paukkuserpentiiniä räjähde-eksperttikaksosille ja Grimasin musta maskeerauskynä tatuointeja varten), Claes Olhssonilla (ilmastointiteippiä ja muiden tarvikkeiden katselua) ja UFFilla (vielä ei löytynyt mitään). Lisäksi kolusimme kaikki Tampereen keskustan Vero Modat ja kaupat, joissa kyseistä merkkiä myydään, sillä Ida jahtasi eräitä mustia housuja. Lopulta Stockmannin Vero Moda -osastolta löytyi oikea malli ja väri - koko oli yhden liian iso, mutta Ida otti housut silti.

Aiemmin olimme ostaneet jo samanlaiset aurinkolasit. Lisäksi käytämme kaksosten proppaamisessa Ronnylle alunperin ostettuja peruukkeja, kun niitä kerran on epäonnisten sattumien seurauksena kaksi kappaletta. Näin saamme samanlaiset hiukset ja olemme hiukan uskottavampia identtisinä kaksosina. Myös vaatteemme noudattavat samaa linjaa: punamustaa siten, että minulla on musta pitkähihainen trikoopaita ja sen päällä punainen T-paita. Idalla päinvastoin punainen paita on alla ja musta päällä.

Oheisessa kuvassa näkyykin sitten päivän satoa: Zeeta on saanut vaatetta päälle ja hiukan ilmettäkin. Aluksi pelkäsin, että Zeetasta tulee Ronnyn kopio, kun tukka on sama. Mutta kaiketi olen onnistunut saamaan hahmosta Zeetan. Minulla on omituinen ja pelottava tapa muuttaa silmien katsetta hahmon mukaan. Ehkä sillä saan Zeetan ja Ronnyn erotettua toisistaan.

Lopuksi vielä hiukan parempaa kokonaiskuvaa Zeetasta. Kovasti se nyt yrittää tuossa kuvassa päteä ja uskotella olevansa taitava murhaaja. Kuvasta jäivät puuttumaan aurinkolasit ja SWAT-vyöni, jota haaveilen käyttäväni varustevyönä pelissä.

Lähipäivinä pitäisi vielä etsiä jostain takki Zeetalle - kaikki potentiaaliset farkkutakkini olivat kadonneet kuin täit saunasta. Pitää vain yrittää sumplia aikatauluja ja yrittää löytää työvuorojen lomasta aikaa ehtiä kaupungille UFFiin hakemaan jokin sopiva löytö. Samoin kaipaamme vielä lisää "räjähteitä" eli jotain, mikä voisi poksahtaa nätisti ja turvallisesti. Täytyy myös hamstrata vessapaperirullia, sillä niistä saa kätevästi askarreltua turvallisia räjähdeproppeja...

Proppautumista, osa II

Hauskaa juhannusta näin jälkijunassa...

Lupasin jatkaa proppautumisteni esittelemistä... Jatketaan siis sovitulla linjalla. Samalla valotan joitain hahmon syntymiseen ja kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä.

Ronny Goldberg

Ronny kehitettiin aikoinaan minulle täytehahmoksi Opera School of Arts -pelin ensimmäiseen osaan. Päähahmoni oli tarkoitus olla neiti Margareth Harris (kyseisen neidin esittely löytyy edellisestä blogimerkinnästäni). Harrisin hahmo kun on pitkän päälle raskas pelattava (hahmo on oikeasti hyvin sadistinen, hapan ja pahansisuinen ja pitkälti paljon sellaista, mitä en itse normaalisti ole). Ronnyn piti olla vain helppo ja harmiton hahmo (joskin snobi ja pilalle hemmoteltu), jonka avulla saisin vaihtelua Harrisiin ja tekemistä loppupelin ajaksi.

Arvaatteko mitä tapahtui? Jepjep, Ronny ei jäänyt täytehahmoksi.

Ronnysta kehittyi melko keskeinen hahmo ja se alkoi ennen peliä jo varsin varhaisessa vaiheessa alkaa elää omaa elämäänsä. Aluksi olin mieltänyt Ronnyn ehkä hiukan Draco Malfoyn kaltaiseksi kylmähköksi yläluokan kakaraksi. Hahmon suunta muuttui, kun tuli peruukin valitsemisen aika. Vaalea blondi näyttäisi minulla omituiselta, kun kuitenkin olen luonnostaan brunetti ja ihonväriltänikin suomalaisittain melko päivettynyt kesät talvet. Aloin haaveilla lyhyistä, mustista hiuksista Ronnylle. Totesimme kuitenkin Idan kanssa värin olevan minulle turhan kova. Lyhyistä Bobby-peruukeista ainut jäljelle jäävä väri oli kastanjanruskea.

Hiusvärin myötä Ronnyn hahmoon tuli uutta virtaa. Ronny muuttui lämpimämmäksi ihmiseksi ja varsinaiseksi hulivili-tapaukseksi, joka on varsin helposti juoksemassa tyttöjen perässä. Yläluokkaisuus ja lievä snobius säilyivät, mutta Ronnysta tuli pikemminkin kultahäkissä tietämättömänä kasvanut ihminen kuin kakara, jolla on isän ja äipän rahat nousseet hattuun. Ronny ei ymmärrä, että tavallisten ihmisten täytyy oikeasti kulkea paikasta toiseen metrolla (ei oman autonkuljettajan kyydissä BMW:n takapenkillä) ja ettei kukaan silitä alushousujasi puolestasi (kuten taloudenhoitajatar-Camilla tekee Goldbergien perheessä). Ronnysta muodostui enimmäkseen harmiton vipeltäjä, joka ei aina jaksa vain ajatella tekemisiään tai sanomisiaan.

Kastanjanruskea peruukki osoittautui oikein sopivaksi, mutta se katosi mystisesti muutaman viikon jälkeen. Siispä kuivaharjoittelin Ronnyn proppausta käyttäen omia hiuksiani. Oheisessa kuvassa onkin sitten varsin varhainen versio Ronnysta, kun piti alkaa treenaamaan maskeerauspuolta, joka sisälsi peruspohjustuksen lisäksi mm. kulmakarvojen vahvistamista, kulmaluiden korostamista, yritystä kaventaa itusen poskia... Näiden kokeilujen tuloksena syntyivät myös "Tunan miehistymisohjeet", jotka tulen joku kaunis päivä myös täällä blogissa jakamaan. Nyt ne ovat luettavissa OSA:n nettisivuilta.

Lisäksi tietty täytyi harrastaa bindaamista eli rintojen piilottamista ideaalisiteen turvin. Onneksi tämä ja monet muutkin miehistymisjutut oli jo kokeiltu, kun olin eräässä nimeämättömässä elokuvaprojektissa näytellyt miespuolista vieraanvallan kaksoisagenttia. Siitä projektista jäi käteen keinoja Ronnyn kohdalla käytettäväksi, tietty sillä erolla, että silloin mm. maski tehtiin kameraa varten. Nyt larppia varten täytyi soveltaa oppeja siten, että näky oli katsomisen kestävä ihan lähietäisyydeltäkin, kun pelaamista tulisi oikeiden ihmisten kanssa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että maskia piti keventää huomattavasti. Siinä olikin sitten tekemistä hioa Ronnya siten, että jätkä näyttäisi oikealta 18-vuotiaalta itsestään huolehtivalta nuorelta mieheltä eikä drag queenilta tai muuten tärähtäneeltä.

Ronny tarvitsi toki myös vaatteet. OSA:n koulupukua Ronny ei tarvinnut, sillä oppituntien ajan pelaisin neiti Harrisia. Vapaa-ajalle Ronny kuitenkin tarvitsisi päällepantavaa. Perinteisesti larppaamiseen löytyy kivasti vaatetta esim. kirppareilta tai UFFilta. Ronnyn tyyliin ei kuitenkaan voinut ihan kitkattomasti kuvitella istuttavansa nuhjuista villapaitaa tai hupparia. (Ronnyn äiti kun nyt sattuu olemaan Britannian suosituimman naistenlehden päätoimittaja.)

Ronnyn pukeutumisessa täytyi olla jonkinlaista tyyliä. Vaatteissa piti näkyä se, että ne on ostettu hintalappua katselematta. Haasteen asetti myös Ronnyn itusen metroseksuaali tyyli.

Satuin Idan kanssa kiertelemään Ideaparkin Brothers&Sisters-liikkeessä. Puolivahingossa katselin miesten vaatteita ja siellähän sitten olikin kauluspaitoja tarjouksessa viidellä eurolla. Pikkuisen penkomisen jälkeen löytyi oheisessa kuvassakin näkyvä tumma kauluspaita, jossa on kapeita pystyraitoja. Komistuksen normaalihinta olisi ollut 69,90 euroa, mutta todella hyvän tarjouksen ansiosta sain sen omakseni vitosella. Loistavaa. Ronnylla olisi siis oikeastikin hintava paita, mutta en joutunut maksamaan itseäni kipeäksi sen vuoksi. (Minä en maksaisi edes omasta paitapuserostani 70 euroa - saatikka sitten että maksaisin sen verran paidasta, jota käytän yhdessä pelissä.)

Housuiksi Ronnylle kelpasivat omat tummanharmaat/mustat suorat housuni, joissa on haaleasti raitaa. Kenkinä käytin omia, nahkaisia kävelykenkiäni.

Peruukkia ei kuitenkaan näkynyt mailla eikä halmeilla. Joulukuun tullen luovutin ja kipitin ostamaan uuden identtisen peruukin. (Alkuperäinen peruukki löytyi sitten tammikuussa muutama päivä pelin jälkeen. Nykyisin minulla on kaksi identtistä kastanjanruskeaa tupeeta.) Viimein saimme kuvia Ronnysta täydessä proppauksessa. Isän kokoelmista sain vielä hankittua punertavan, kuvioidun kravatin. (En ole ikinä nähnyt isän käyttävän kyseistä kravattia, joten sen täytyy olla todella vanha. Se on niin vanha, että se on tullut taas muotiin ja on nyt niin kovin in. Samanlaisia krakoja kun näkyi mm. Seppälässä...) Joulun kynnyksellä napsimme sitten Idan kanssa proppikuvia Ronnysta. Samaisesta kuvaussessiosta on peräisin myös oheinen kuvakin, jossa Ronny selailee Glamouria.

Itse pelissä sitten Ronny toimi hahmona mukavasti ja kyseinen nuorimies vuorotellen juoksi tyttöjen perässä ja tyttöjä karkuun. Sosiaalinen ja monessa menossa mukana oleva hahmo oli pelinjohtajahahmoksi kätevä: saattoi tarkkailla laaja-alaisesti muiden pelaamista ja oli myös mahdollisuus vaikuttaa jonkin verran pelin kulkuun omana hahmona.

Pelin jälkeen toki alkoi uuden pelin suunnittelu. Samalla iski tarve aloittaa hahmojen kehittäminen. Myös Ronnya on kehitetty, mutta tässä vaiheessa en puhu siitä enempää, jotta en vuotaisi mitään tulevan pelin kuvioita. Kesäpeliin kuitenkin tarvitaan uudenlaista proppausta. Ronnylle kaavailen oppitunneille valkoista kauluspaitaa, tummia housuja ja juuri ostamaani viininpunaista kravattia (maksoin silkkisestä kravatista 4,99 euroa!). (Kyllä, Ronny nähdään seuraavassa pelissä koulupuvussa!) Vapaa-ajalle en ole vielä vaatetta löytänyt, mutta nyt juhannuksen jälkeisistä alennusmyynneistä saattaa jotain sopivaa vaikka löytyäkin...

Viimeinen kuva on pelinjohdon tammikuiselta kesäproppien testauspäivältä. Ensimmäiseen kuvaan verrattuna Ronnysta on kasvanut melkoinen persoona. Äijällä on aina ihmeellinen viikarimainen kiilto silmissä. Jään innolla odottamaan, mitä seuraavassa pelissä Ronnylle mahtaa tapahtua...


Sarja proppauksistani jatkuu jälleen jossain vaiheessa...

Proppautumista, osa I

Tunnustan ja myönnän, että suhtaudun intohimolla proppaamiseen. Minusta vain on niin mukavaa etsiä hahmolle vaatteita tai muita esineitä ja suunnitella kaikkia pieniäkin juttuja. En ole aivan varma, näkyykö se aina sitten lopullisessa proppauksessani, mutta silloin tällöin olen saanut ihan positiivistakin palautetta propeistani.

Ilokseni (ja ehkä jonkun toisenkin iloksi) ajattelin käydä läpi joitakin proppauksiani. Ehkä niistä joku saa revittyä irti ideoita tai ainakin hupia.

Neiti Margareth Harris
Vanhoillinen ja tiukkapipoinen 57-vuotias puheopin opettaja oli ensimmäiseksi propattavaksi mukavan haastava hahmo. Minä en tokikaan tyytynyt vain pelkkien vaatteiden hankkimiseen, vaan myös koetin parhaani mukaan vanhentaa itseäni lähes 40 vuotta. Apuna operaatiossa olivat ihan perusmeikkipussin sisältö.

Iholle levitettiin reilu kerros hiukan liian vaaleaa meikkivoidetta. Ihosta tulee siten vanhemman näköinen ja mahdolliset juonteet ja rypyt korostuvat. Päälle vielä hiukan puuteria viimeistelemään vanha iho ja hillitsemään kiiltoa (vanhat tädithän eivät tunnetusti omista toimivia talirauhasia = ei kiiltoa). Ihon peittelyoperaation yhteydessä värjäsin kulmakarvojanikin vaaleammiksi, jotta sitten saatoin piirtää tilalle hiukan kaarevammat (ja siten julmemmat) kulmakarvat. Ilme on hauskasti kestokettuuntunut.

Piirtelin itselleni ruskean, terävän kajalkynän kanssa ryppyjä ja juonteita. Irvistelin peilin edessä ja hain omia, luonnollisia ilmejuonteita ja niiden pohjalta vetelin kevyesti kajalilla. Kajalilla tulee myös mukavan kestävä lopputulos. Ryppyjä tuli silmänympärysalueelle (samalla tuli hiukan vedettyä kajalia silmän ulkonurkkaan alaluomelle luomaan vaikutelmaa "alaspäin valuvasta silmästä" = yleinen oire vanhentuessa, että paikat valuu alaspäin), otsaan, kulmien väliin ja nenänpieliin. Taisinpa vahvistaa myös leukani juonnetta, jotta leuka näyttäisi enemmän ulostyöntyvältä ja kireämmältä. Kasvojen epämukavuus kun sopii Harrisiin kuin nenä nassuun.

Loppusilauksena vielä varjostuksia poskipunan ja ruskean luomivärin avulla. Silmäluomella painopiste pidettiin ulkonurkassa lisäämään vaikutelmaa alas valahtaneesta luomesta. Poskiin poskiluun alle reipas tujaus poskipunaa (niinhän ne vanhat tädit aina laittaa) ja neutraalihkoa, hiukan punertavaa huulipunaa. Harrishan ei mitään syntisen punaista käytä! ;)

Hiukset kiedoin tiukalle nutturalle niskaan. Nutturaa sitten pelissä kommentoitiin mm. sanoin "ihan kuin pieni eläin". Helmikorut niskaan ja se on siinä.

Vaatteet Harrisille löytyivät UFFilta. Ruskea jakku maksoi muutaman euron muistaakseni ja ruudullinen tweediä tai flanellia oleva ruskean sävyinen hame taisi irrota eurolla. Kotoa löysin arkiston kätköistä paksut, ruskeat ja pienellä mustalla neuloskuviolla koristellut sukkahousut sekä siskolta lainatut Biancon kengät, joista oikeastaan koko Harrisin eleganssin luominen lähti. Nahkainen salkku löytyi perheen kätköistä unohdettujen tavaroiden hautausmaalta eli kellarista.
(Oheinen kuva Harrisista on peräisin Idan kamerasta pelistämme tammikuulta. Harris on juuri joutunut kepposen uhriksi: nurkassa oli tekokakki.)
Näin oli ensimmäinen proppaukseni valmis.

Ja seuraavassa osassa jatkamme sarjaamme proppautumisesta. Mukana tuolloin mm. Ronny Goldberg ja kumppanit.

Aloitus

Yleisön pyynnöstä ja omasta lapsekkaasta innostani päädyin aloittamaan blogin, jossa pyrin käsittelemään rakasta harrastustani: larppaamista eli liveroolipelaamista. Blogissa koetan myös jakaa keksimiäni hienoja ja vähemmänkin hienoja ideoitani liittyen mm. proppaamiseen ja pelinjohtamiseen. Tai ainakin yritän päteä niillä ja sitten jälkikäteen mietin, että "hups, mitäköhän tuli kirjoitettua".

Joku saattaa tuntea minut Opera School of Arts -pelien (tuttavallisemmin OSA) kautta. Vaikutan kyseisessä pelisarjassa pelinjohtajana. Lisäksi yritän löytää tieni muihinkin peleihin. OSA:n lisäksi minuun on voinut jo törmätä esimerkiksi Katvealueessa ja Lumotut-larpissa. Tulevaisuudessa siintävät ainakin Duopoli ja Krouvi Kiertotie, sekä tottakai Opera School of Arts II - Kesäkurssit. Blogimerkintänikin tulevat luultavasti koskemaan kesän mittaan enemmän tai vähemmän juuri näitä jo tulossa olevia pelejä.

Lopuksi pari sanaa vielä minusta itsestäni: asustan Tampereella ja olen 20-vuotias pörrääjä. Hyvät ystävät (sekä joukko OSA-pelaajia) kutsuvat minua nimellä Tuna, mutta toki minulta löytyy virallisempikin nimi. Saatan olla lahjottavissa pullalla, mutta myös muut namit käyvät. Tietyissä asioissa kuitenkin olen lahjomaton. Lisäksi kieltäydyn sisäelimien ja sienien syömisestä vedoten maailmankatsomukseeni tunaismiin, joka määrittelee ne ei-ruoaksi. *köh köh* Suklaata, jäätelöä ja feta-juustoa minuun taas uppoaa pohjattoman suuri määrä.

Ehkä tämä tästä. Toivottavasti saan intoa jatkaa tätä blogia pidemmällekin. Nyt en enää tätä pitkitä, sillä huomenna pitäisi jaksaa lähteä käymään Helsingissä katsastamassa Bon Jovin keikka :)