Tilaustyö: Zombie

Joskus siitä on hyötyä, että joku perheenjäsen harrastaa larppaamista. Tämän sai huomata rakas siskoni Emmi, joka tarvitsi lukionsa "100 päivää" -tapahtumaan jonkinlaisen teemapukeutumisen. ("100 päivää" on Hervannan lukion abiturienttien juhla, jota vietetään sen kunniaksi, että lukuloman alkuun on aikaa enää 100 koulupäivää. Juhlassa höynäytetään nuorempia opiskelijoita ja pukeudutaan jonkin tietyn teeman mukaisesti.) Emmin vuosikurssi oli valinnut teemakseen kauhun. Ihmiset olivat aikeissa pukeutua noidiksi, vampyyreiksi, haamuiksi ja muiksi möröiksi.

Emmi halusi pukeutua zombiksi. Kainosti hän kysyi, josko voisin hiukan auttaa häntä tässä operaatiossa. Itselleni tehtävä oli varsin mieleinen: saisin periaatteessa suunnitella ja toteuttaa yhdenlaisen "proppauksen". Teimme yhdessä suunnitelman siitä, mitä halusimme ja ryhdyimme toimeen.

Suurin osa tarvitsemistani tarvikkeista löytyi minulta jo ennestään: toimiessani taannoisen elokuvaprojektimme ruhjevastaavana olin oppinut, että ihan jo tavallisilla perusmeikeilläkin saa oikein käytettyinä hyvin upeaa jälkeä. Ainoastaan harmaan ja vihreän ihomaalin ostin uutena tätä operaatiota varten. Tärkeä hankinta oli myös valkoinen, iso miesten T-paita, jonka leikkelin, revin ja töhrin. (Vietin hauskan hetken kerrostalomme ympäristössä, kun hinkkasin valkoista paitaa multaan ja sammaleeseen kalliossa. Saivatpahan naapuritkin jotain viihdettä elämäänsä.)

Oikealla on kuva Emmistä tuunattu, resuinen paita päällä ja hiukset pystyyn tupeerattuna. (Lakkaa kului paljon.) Menin 100 päivää -aamuna käymään Hervannan lukiolla maskeeraustarvikkeet mukanani ennen kuin minun täytyi jatkaa matkaa Tampereen ammattikorkeakouluun omille tunnilleni. Muu Hervanta ei olisi ehkä ymmärtänyt, jos Emmi olisi kuljenut puolen kilometrin matkan vihreän harmaana, ruhjeisena ja hiukset pystyssä, joten katsoimme parhaimmaksi, että Emmi laittautuisi vasta koululla. Koulun vessassa sitten työstimme Emmin juhlaeleganssia.

Meikkisienellä tuputin iholle ensin pohjaksi vaaleanharmaata ihomaalia kevyen kerroksen. Sudin väriä kasvoille, kaulaan, niskaan ja käsiin. Olin valinnut vesiliukoiset värit, sillä arvelin Emmin arvostavan valintaa viimeistään puhdistusvaiheessa (rasvavärit tuppaavat jämähtämään iholle). Harmaan kerroksen jälkeen vaihdon värin vihreään ja tuputtelin sitä sinne tänne luomaan vaikutelmaa maan alla aikaansa viettäneestä kaverista. Pitihän sitä nyt hiukan olla sammalta, ruohoa tai hometta pinnassa. (Maalista tuhriintuneet käteni pyyhin tahdikkaasti Emmin yllä olleeseen paitaan. Pitihän siihenkin saada samaa väriä kuin iholle.) Silmien alueelle sudin tumman harmaata - tai oikeastaan lähes mustaa - luomiväriä

Sitten seurasivatkin oman erikoisalani taidonnäytteet: ruhjeet. Tumman punaisella huulipunalla, mustalla nestemmäisellä eye-linerilla, peitepuikolla ja väärän värisellä poskipunalla loihdittiin erilaisia haavoja, ruhjeita ja mustelmia. Jotta kokonaisuus olisi mukavan aneeminen, jätin kulmakarvat käsittelemättä. Niitä tummentamalla kokonaisuus olisi ollut turhan tuima. Oli siinä kieltämättä hauskaa työskennellä, kun Emmin koulukavereita seisoi vieressä laittautumassa ja samalla ihastelivat, kun perustarvikkeilla sai aikaiseksi moista kauheutta.

Sitten enää jalkaan mustat, revityt sukkahousut ja menoksi! Hiivin kurkistamaan ennen lähtöäni vielä porukan menoa koulun yläkerrassa, ja hauskaltahan se vaikutti.

Emmi oli kuulemma saanut koulussa kavereiltaan hyvää palautetta ulkonäöstään ja muutenkin päivä oli kuulemma ollut hauska. Kieltämättä Emmi oli vaikuttava näky ja olin työni jäljestä varsin ylpeä.

Abiturienttien innosta ja riehumisesta tuli aivan mieleen omat 100 päivää -juhlat... (Niissä riehuin raskaasti aseistettuna merirosvona - varustukseen kuului pistooli, miekka ja totta kai pitkä nahkaruoska.)

Nyt odottelen, että keksisin jotain käyttöä harmaalle ja vihreälle ihomaalille. Niitä on vielä varsin reilusti... No, eiköhän larppaaja jotain keksi. Voin vaikka tarjota örkeille tai muille friikeille maskeerauspalvelua ennen pelejä.

Vielä loppuun mainittakoon, että Emmi on oikeasti suloinen ja nätti ihminen. Jos meidän perheessä on jaettu hyviä geenejä, niin niistä kiistatta suurin osa on mennyt Emmille. Emmin muuttaminen rumaksi zombiksi oli haaste.

Kuvat saa tarvittaessa isommiksi klikkaamalla niitä.

Blogimerkintään ja kuvien julkaisuun on kysytty lupa Emmiltä itseltään. Kuvat ovat tuttuun tapaan omaa tuotantoani.